Tiedättekö tunteen, kun oma elämä kyllästyttää?
Oivaltaa eräänä kauniina päivänä, ettei ole vielä tehnyt mitään, mitä
oli joskus suunnitellut. Että on tehnyt mitä muut haluavat, on elänyt
ja pyrkinyt siihen muottiin, mitä ihmiset ovat sinulle asettaneet.
Sitä huomaa, että on katsonut oman elämän ajavat ohi pikajunan lailla.
Silloin haluaa vain olla joku muu. Joku, joka elää oikeasti omaa elämäänsä. Joku, joka uskaltaa tehdä mitä oikeasti haluaa.
Haluaa pyrkiä ulos kuoresta, haluaa tehdä jotain radikaalia, jotain
oman luonteen mukaista! Vaikkakin sitten jotain pientä. Hiukset,
vaatteita. Joskus sitten koko kaveripiirin.
Silloin ei halua (enkä
myös ole, thank god!) olla sitä massaa, joka pitää galleria nickinään
Meijamoi` :ta, sitä massaa, joka käyttää farkkuminihameen alla ohuita
legginssejä, enkä niitä ihmisiä, jotka käyvät studio Elitessä
kuvattavana mallintöiden perässä. (Ettekö te ihmiset ymmärrä, että
Elitessä ei kuvattavia valita, vaan kuvataan niitä jotka maksavat kaksi
ja puoli sataa kuudesta digitaalisesti käsitellystä kuvasta kahdella
meikillä ja asukokonaisuudella. Jos olisin itse jossain
mallitoimistossa se ihminen, joka valitsee kuvattavia ihmisiä,
käännyttäisin suurimman osan ihmisistä pois, jotka tulisivat esittämään
Studio Eliten kuvia portfoliona.)
Haluaisin tutustua uusiin
ihmisiin, enkä aina jumittaa näiden samojen kasvojen kanssa. Haluan
uusia ihmisiä! Tottakai hekin ovat uusia ihmisiä vain hetken, sen
jälkeen pelkästään ihmisiä.
Haluaisin muuttaa toiselle
paikkakunnalle, mutten kuitenkaan voisi ikinä irtautua tästä elämästäni
kokonaan. Ei sitä kokonaan tarvitsisikaan, mutta liikaa minulle
kuitenkin.
Uudet ihmiset.. Siinäpä lyhyen aikavälin sanat. Nopeasti
uusista kasvoista tulee sitä massaa, jonka tuntee läpikotaisin. Luulee
ainakin tuntevansa.
Ei.
Tuo lyhyt sana kiteyttää
ajatukseni tällä hetkellä täysin. Minä haluan todella olla oma itseni.
En se tyttö, joka elää ystävänsä varjossa, jonka nimeä ei kukaan
muista. Se tyttö, joka on kaikille "Sen yhden kaveri", se johon kukaan
ei kiinnitä huomiota, kun yrittää sanoa jotain.
Vaikken ole
lähelläkään sitä hiljaista hissukkaa luokan takarivissä, niin kaikki
nuo asiat pitävät paikkansa, tavalla tai toisella. En ole huomaamaton
ihminen edes ulkonäköni puolesta. En ole se (yleistetty) tyttö
maantienvärisine velttoine hiuksineen, hailakan sinisine silmineen ja
mitäänsanomattomine vaatteineen.
Ei.
tiistai, 3. lokakuu 2006
Kommentit