God, tulevana lauantaina 21.10 on vuotismiitti. Esikertalainen miittari, kun olen, tuntuu tuonne meneminen ihan kauhealta. Toivon vain, etten jänistä tai unohda mennä. (Näinkin on käynyt. Piti mennä tanssitalon VilliDisc-tanssikilpailua katsomaan, koska siellä jaettiin kauden palkintoja. Minä olin saamassa Free Spirit-tunnustuksen, mutta luulin, että olin kuullut väärin opettajani kertoessa siitä. Seuraavalla tunnilla olin nolona, kun opettajani kertoi jonkun ryhmästämme saaneen palkinnon ja tuo henkilö ei ollut paikalla, vaikka saikin osakseen raikuvat aploodit.)
Huomenna ajattelin mennä äidin kanssa töiden jälkeen kamppiin ostamaan uudet housut ja vaikka muutaman paidan. Haluan ostoksille muutenkin, kuin miitin takia. Tarvitsen mustan hihattoman paidan tanssimme joulujuulia esitykseen. Minulla kun kaikki mustat paidat ovat mystisesti kadonneet tai niissä on tekstiä/kuvia vatsan kohdalla. Tai ne ovat paitoja, joista ne muuten vain pidä.

Kirjoitukseni ovat tyssänneet kokonaan, vaikka olen saanut jo osan kirjoitusinnostani takaisin. Silti en saa mitään aikaiseksi. Kesken olisi vaikka mitä, mutta mielenkiinto on mennyt. Toista projekteista olen kehittänyt hiukan vajaan puolen vuoden ajan. Ja minä kun en ikinä osaa deletoida teoksiani. (Ne ovat lapsiani, kuinka voisin olla niille niin julma?)Vaikkakin yleensä haukun ne lyttyyn ja angstaan mahdollisille lukijoille niistä, mutta silti minusta on parempi ne vaikka jättää muhimaan jonnekkin koneen/pöytälaatikon pohjalle, kuin poistaa ne ensimmäisen itsekritiikin aallon saapuessa.
(Lyhemmät tekstit totta kai lähtevät tuosta vain, mutteivät ne, joiden ideaa/tekstieä olen kehitellyt hiukan pidemmän aikaa.) Rakastan hahmojani, mutta välillä tuntuu siltä, kuin olisin tehnyt heistä tyhjiä kuoria, vailla sisältöä. Tai sitten tunkenut heidän luonnekuoreensa ihan liikaa ajatuksia ja tavaraa, jota voisin jättää muille hahmoille. Sivuhahmoistakin saa luonteella syvempiä. Minulle ainakin, vaikkei se kirjoituksessa näkyisi.
Pitääpä ylittää itseni ja yrittää saada jotain aikaiseksi. Jos vaikka joku kaunis päivä ne ajatusaallotkin palaisivat. *hymy*