Istuessani
kiettiössämme täydessä hiljaisuudessa syöden mansikkakeittoa kuulin
rapinaa yläpuolellani olevasta katto ikkunasta. Aluksi ajattelin, että
katolla pörrää taas oravia. Minä kun en aina saa nukuttua, kun huoneeni
yläpuolella juoksee oravia edes takaisin.
Siedin kuitenkin
rasahtelua ja koputtelua jonkin aikaa, mutta pakkohan sitä oli kääntää
kate ylös ja ihmetellä mikä pitäisi tuollaista meteliä katollamme.
Varishan se siinä pomppi yrittäen nokkia ikkunaa mustalla nokallaan. Se
vaihtoi paikkaa ja yritti uudelleen.
Ei siinä voinut tehdä muuta, kuin katsoa ylös lumoutuneena, huulilla huvittunut ilme.
Elämän pikku iloja. Niitä kaipaa jokainen.
keskiviikko, 11. lokakuu 2006
Kommentit